Liiton yhteistyöjäsenyys: hyötyjä moneen suuntaan

Me Taloushallintoliitossa uskomme vahvasti yhteisöllisyyteen ja verkostoitumiseen erilaisten palveluntuottajien kesken. Siksipä olemmekin panostaneet viime vuosina yhteistyöjäsenyyden kehittämiseen.
26.3.2020 Johdantoteksti Antti Soro, toimitusjohtaja, Taloushallintoliitto

Taloushallintoliitolla on useampi kymmenen yhteistyöjäsentä. Ne ovat tavalla tai toisella taloushallintoalaan liittyviä palvelutuottajia ohjelmistoalalta vakuutusratkaisuihin.

Miten tullaan Taloushallintoliiton yhteistyöjäseneksi?

Haluamme yhdessä potentiaalisen yhteistyöjäsenkandidaatin kanssa ensin ymmärtää, miten heidän tuotteensa tai palvelunsa auttaa kaikkia toimijoita arvoketjussa. Kun olemme tämän ymmärtäneet, esittelemme yhteistyöjäsenen hallitukselle, joka virallisesti hyväksyy kaikki jäsenyydet Taloushallintoliitossa. Mielestämme määrä ei korvaa laatua, joten olemme jatkossakin hieman valikoivia yhteistyöjäsenyyksien suhteen.

Parhaimmillaan hyötyvät kaikki

Jäsenyyden virallistamisen jälkeen teemme yhteistyöjäsenen kanssa markkinointisuunnitelman ja mietimme yhdessä, missä Taloushallintoliiton kanavissa ja tilaisuuksissa ja millaisilla sisällöillä heidän kannattaisi olla esillä. Parhaimmillaan yhteistyöjäsenyydestä hyötyvät kaikki; tilitoimisto saa tukea liiketoimintaansa, loppuasiakas paremman asiakaskokemuksen, Taloushallintoliitto saa merkityksellistä sisältöä kanaviinsa ja luonnollisesti yhteistyöjäsenen tunnettuus toimialalla kasvaa.

Me emme koe, että yhteistyöjäsenet ovat vain tyrkyttämässä palveluitaan tilitoimistoille tai vetävät välistä, vaan uskomme yhteistyöjäsenten tuotteiden ja palveluiden mahdollistavan koko toimialan menestymisen!

 

Kysyimme kolmelta yhteistyöjäseneltämme:
1. Keitä olette ja mitä teette?
2. Miten tuotteenne ja palvelunne käytännössä auttavat tilitoimistoja?
3. Mitä hyötyä teille on ollut yhteistyöjäsenyydestä?
4. Miten toivoisitte liiton kehittävän yhteistyöjäsenyyttä?

 

Perintäritari – apua velkojille ja velallisille

Perintäritari Oy:n yrittäjät Jussi Saarijärvi (vas.) ja Juha Järvinen lupaavat apua niin velkojille kuin kuin velallisille.

Olemme Perintäritarin Juha ja Jussi, ja riennämme yritysten apuun siinä vaiheessa, kun valot vilkkuvat näyttöpäätteellä maksamattomien laskujen merkiksi. Autamme maksuvalvonnassa niin muistutusten kuin perinnän osalta. Olemme kohdistaneet apumme pienyrittäjille, ja meillä on kattava kumppaniverkosto, josta löytyy apua niin velkojille kuin velallisille. Tämän verkoston rakentamisessa Taloushallintoliitolla ja sen yhteistyöyrityksillä on ollut merkittävä rooli. Myös oma tilitoimistomme Lawtax Oy / Pohjanmaan Ekonomitoimisto löytyy liiton jäsenistöstä.

Tärkein tehtävämme on pitää yritysten kassassa aktiivinen liike ja huolehtia maksujen kotiutumisesta. Tilitoimistot ovat pienyrittäjien oikeita käsiä, ja kun saamme auttaa tilitoimistojen asiakkaita perimällä heidän saataviaan tehokkaasti, pystyvät he suoriutumaan kirjanpitomaksuistaan täsmällisemmin. Tämä on yksi tapa ennaltaehkäistä perintää.

Hyppäsimme yhteistyöjäseneksi kaksi vuotta sitten, ja sitä seuranneet Kesäpäivät olivat meille ensimmäinen konkreettinen kosketus muihin jäseniin ja tilitoimistoihin. Kun tilitoimistot juoksivat luennolta toiselle, meillä kesäpäivätorilaisilla oli aikaa tutustua toisiimme. Sieltä alkoi yhteistyömme Fennoan, Suomen Asiakastiedon ja Apixin kanssa.

Yhteistyöjäseniä on viitisenkymmentä. Tuo on iso verkosto, jonka koko potentiaalia ei ole vielä täysin hyödynnetty. Liitolla on hyvä mahdollisuus istuttaa meidät säännöllisesti saman pöydän ääreen kehittämään yhteistyötä jäsentensä parhaaksi. Uusia innovatiivisia yhteistyöjäseniä olisi hyvä saada lisää mukaan.

FabricAI – tekoäly käsittelee ostolaskut

Toimitusjohtaja Jarkko Tolvasen mukaan FabricAI Oy on ollut yhteistyöjäsenenä vuoden päivät.

Me olemme FabricAI Oy ja kehitämme edullista ja helppokäyttöistä ostolaskuja käsittelevää tekoälysovellusta. Tekoälysovelluksen tarkoitus on helpottaa kirjanpitäjien arkea, säästää aikaa ja parantaa tilitoimistojen kannattavuutta.

Kehittämämme tekoälysovellus tietää kaiken asiakaskohtaisista tilikartoista tiliöintikäytäntöihin liittyen, käsittelee ostolaskut automaattisesti ja ohjaa kirjanpitäjän työskentelyä suorittavasta tarkastavaan ja valvovaan rooliin. Lisäksi tekoälyä voidaan kouluttaa jatkuvasti paremmaksi, jolloin aikaa voidaan vapauttaa entistä enemmän arvoa tuottaviin tehtäviin. FabricAI helpottaa myös tuuraustilanteita, kun yrityskohtaiset tiedot ovat tekoälyn hallinnassa, eivätkä ainoastaan yksittäisellä kirjanpitäjällä.

Olemme olleet Taloushallintoliiton yhteistyöjäsenenä yli vuoden. Jäsenyys on tarjonnut meille suuren määrän arvokkaita kontakteja ja mahdollisuuden osallistua ja järjestää mielenkiintoisia tapahtumia. Olemme osallistuneet muun muassa Tili- ja Veropäiville, Kesäpäiville sekä olleet kertomassa tekoälystä useassa koulutuksessa.

Tekoälyn, ja automaation yleisestikin, suurimpia vastustajia ovat ennakkoluulot ja muutospelko. Nämä ovat ihmiselle luontaisia reaktioita, jotka valitettavasti jarruttavat kehitystä. Ennakkoluuloja ja muutospelkoa lieventääksemme olemme jo pidemmän aikaa haaveilleet pääsevämme yhdessä Taloushallintoliiton kanssa kehittämään jäsenille ilmaista verkkokoulutusta kirjanpidon tekoälyyn liittyen.

Fennia – yrittämistä ja elämää varten

 

Fennian ja liiton sopima vakuutusten pakettiratkaisu on kattava turva tilitoimiston vahingonkorvausvastuun ja rikosriskien varalle.

Olemme yrittämistä ja elämää varten perustettu vahinkovakuutusyhtiö, joka on huolehtinut yrittäjien turvasta 140 vuoden ajan. Muuttuvat riskit ja niiden hallitseminen vaativat oikeanlaisia kumppaneita sekä asiantuntijoita, joita Fennia ja Taloushallintoliitto tarjoavat suomalaisten yrittäjien parhaaksi. Fennia on asiakkaidensa taloudellisen turvallisuuden kumppani. Se on paljon laajempaa kuin pelkkä vakuutusriskien kumppanuus. Olemme mukana yrityksen arjessa luomassa edellytyksiä tuottavalle liiketoiminnalle ja turvaamassa sitä.

Fennian ja liiton sopima vakuutusten pakettiratkaisu on kattavin markkinoilta saatava turva tilitoimiston vahingonkorvausvastuun ja rikosriskien varalle. Rikosvakuutus korvaa työntekijöiden kavaltamalla aiheuttamia vahinkoja, olivatpa kavalletut varat sitten toimiston tai asiakkaiden. Varallisuusvastuuvakuutus tuo turvaa työssä tapahtuvan virheen varalta ja tietoturvavakuutus kattaa sekä riskin henkilötiedon vuotamisesta että toiminnan keskeytymisestä aiheutuvan vahingon, jos tilitoimisto joutuu esimerkiksi palvelunestohyökkäyksen kohteeksi.

Olemme yhdessä Taloushallintoliiton ja vakuutusmeklari Aonin kanssa suunnitelleet nykypäivän tilitoimiston vakuutustarpeisiin soveltuvan kattavan ratkaisun, joka on helppo hankkia. Tilitoimiston ei tarvitse käyttää omaa aikaansa näiden vakuutustuotteiden vertailuun ja kilpailuttamiseen, vaan liitto on tehnyt tämän heidän puolestaan, Fennian ja Aonin toteuttaessa ratkaisun.

Nopeasti muuttuva maailma vaatii entistä laajempaa osaamista syväosaamisen lisäksi. Parhaimmillaan kumppanit pystyvät luomaan yhdessä lisäarvoa omilla tuote- ja palvelukokonaisuuksillaan yhteisön jäsenille, sekä vahvistamaan molempien brändiä yhteistyön kautta. Yhdessä tekemällä löydetään myös alalle parhaiten sopivia ratkaisuja, jotka säästävät jäsenten sekä jäsenyritysten asiakkaiden aikaa ja vaivaa, taloudellisista panostuksista puhumattakaan.

Toimintamallit ja työkalutUusimmat Artikkelit
Katso kaikki

Haluatko kuulla lisää liiton jäsenyydestä?

Jätä yhteystietosi niin otamme yhteyttä.

  • tai