CTA Paikka

KLT-tentin pääsyvaatimuksiin muutoksia

KLT on erittäin arvostettu taloushallinnon alan asiantuntijatutkinto, jota tavoittelee vuosittain sadat hakijat. KLT-arvo kertoo korkeasta laskenta- ja vero-osaamisen tasosta. Hakijamäärän odotetaan nousevan vielä entisestään, kun pääsyvaatimuksia kevennettiin.
21.3.2018 Satu Korpela

Nyt myös merkonomit voivat osallistua KLT-tenttiin kolmen vuoden työkokemuksella yhdessä yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden kanssa. Tentin vaativuus pysyy kuitenkin täysin ennallaan.

Tenttiä pääsee suorittamaan, kun hakijalla on yliopistotutkinto, ammattikorkeakoulututkinto tai merkonomin tutkinto laskentatoimen suuntautumisesta. Tutkinnon lisäksi pitää olla hyväksyttävää työkokemusta taloushallinnon työtehtävistä vähintään kolme vuotta.

Prosessin muutos alensi hintaa 80 euroa

KLT-tutkinnon raskasta hakuprosessia päätettiin virtaviivaistaa. Pätevyyden kokonaiskustannus alentui sen myötä 80 euroa vuoden 2017 kustannuksista.

Vuoden 2018 tenttimaksu on 245 euroa (ei arvonlisäveroa). Maksu sisältää koko paketin: hakemisen ja osallistumisen KLT-tenttiin.

Suomessa on 2 921 KLT-asiantuntijaa

Tutkinnon suorittaneille tarjotaan mielenkiintoisia ja haasteellisia työtehtäviä ja heillä on keskimäärin parempi palkka kuin niillä laskenta-ammattilaisilla, jotka eivät ole tutkintoa suorittaneet.

Tutkinnon merkitystä kuvaa myös se, että tilitoimisto voi hakea auktorisoiduksi Taloushallintoliiton jäseneksi vain silloin, kun tilitoimistolla on KLT-tutkinnon suorittanut vastuuhenkilö.

Viime tentissä vuonna 2017 tentin läpäisi 150 uutta taloushallinnon ammattilaista. Heidän myötään KLT-asiantuntijoiden määrä nousi jo 2 921:een. Tentin lisäksi KLT-arvo edellyttää jatkuvaa ammattitaidon ylläpitämistä.

Seuraava tentti on 1.10. Messukeskuksessa, Helsingissä

Tentti sisältää kirjallisia tehtäviä laskentatoimen ja oikeustieteen aloilta. Tentti kestää koko päivän ja siihen valmistaudutaan itsenäisesti opiskellen. Tutkinnon hyväksytysti suorittanut saa käyttää nimensä yhteydessä lyhennettä KLT.

Hakuaika päättyy 2.4.2018 klo 16.00.

Lisätietoja netissä osoitteessa taloushallintoliitto.fi/klt.

OsaaminenUusimmat Artikkelit
Katso kaikki

Haluatko kuulla lisää liiton jäsenyydestä?

Jätä yhteystietosi niin otamme yhteyttä.

  • tai