CTA Paikka

Rahanpesun torjunnassa riittää parannettavaa

Suomessa tehtiin viime vuonna lähes 62 000 rahanpesuilmoitusta, mutta vain 31 niistä saatiin kirjanpitäjiltä. Tilitoimistoyrittäjä Soili Laakson mielestä alan on syytä ryhdistäytyä ja auttaa viranomaisia torjumaan rikoksia.
17.9.2021 Matti Remes Kuva iStock

Viisi vuotta sitten tilitoimisto ­Laptase Oy:n yrittäjä Soili Laakso joutui ennen kokemattoman tilanteen eteen. Hän oli havainnut erään asia­kasyrityksen kirjanpidosta viitteitä rahanpesusta ja siihen liittyvästä alkurikoksesta.

Ongelmana oli, että Laakso ei tiennyt, minkä viranomaisen tietoon asia olisi saatettava. Hänet käännytettiin ympäri aluehallintovirastosta, Verohallinnosta ja poliisista.

– Koska mikään muu konsti ei auttanut, soitin lopulta poliisilaitokselle ja ilmoitin, että olen rikokseen osallisuudesta todennäköisesti epäiltynä, tulenko asemalle vai tuletteko hakemaan, Laakso muistelee.

Keskusrikospoliisin edustajat kävivät hakemassa aineiston ja olivat kiinnostuneita kuulemaan Laakson päätelmiä mahdollisen rikoksen tekotavasta.

Tästä alkoi tilitoimistoyrittäjän ja viranomaisten yhteistyö, joka on auttanut osaltaan parantamaan rahanpesurikosten ­paljastumista edistäviä toimintatapoja.

– Putkan sijaan sainkin ­kutsun puhujaksi poliisin rahanpesun selvittelykeskuksen järjestämään seminaariin. Se oli iso yllätys ja kiitos.

Putkan sijaan sainkin ­kutsun puhujaksi poliisin rahanpesun selvittelykeskuksen järjestämään seminaariin.

Kirjanpitäjän asiantuntemus hyötykäyttöön

Seminaari liittyi Suomen ja Ruotsin toteuttamaan Black Wallet -hankkeeseen, jonka tarkoituksena oli tunnistaa terrorismin rahoituksen ja rahanpesun riskejä. Laakso toimi hankkeessa asiantuntijana.

– Kirjanpitäjän ääntä kuultiin päättäjien pöydissä.

Laakso on tyytyväinen siihen, että hänen pitkästä taloushallinnon kokemuksestaan on ollut viranomaisille hyötyä ­toimintatapojen kehittämisessä.

– On tunnistettu uusia ilmiöitä ja opittu hyödyntämään muun muassa robotiikkaa analyysitoiminnan tukena. ­Viranomaisten keskinäinen tietojen vaihto ja viestintä ovat parantuneet. Lisäksi eri virastot ovat tarkistaneet ja yhtenäistäneet käytäntöjään, Laakso luettelee.

Hänen mielestään iso askel on myös www.rahanpesu.fi-sivusto, josta saa kootusti hyödyllistä tietoa. Rekisteröityneet käyttäjät voivat myös tehdä ilmoituksen rahanpesun selvittelykeskuksen sähköisessä järjestelmässä.

Tilitoimistoilla tärkeä rooli riskien tunnistamisessa

Rahanpesun torjunnassa avainasemassa ovat yritykset ja ammattihenkilöt, jotka voivat toiminnassaan tunnistaa rahanpesuun liittyviä riskejä tai joita voidaan arvella käytettävän hyväksi näihin tarkoituksiin.

Tilitoimistot kuuluvat tähän ryhmään. Siksi ne ovat velvollisia ilmoittamaan viranomaisille havaitsemastaan epäilyttävästä liiketoiminnasta.

Laakso muistuttaa, että rahanpesu­rikokset ovat usein hyvinkin sotkuisia ­juttuja. Hänen mielestään ilmoitukseen liittyvää raportointimallia tulisi edelleen kehittää. Samoin virheen ja väärinkäytöksen välisen eron tunnistamista on parannettava.

– Myös ilmoitusvelvollisilla täytyy olla riittävä substanssiosaaminen itse rahanpesuilmoituksen laadintaan. Muuten käy helposti niin, että joka ikinen asiakas on rahanpesijä ja ilmoituksia tehtaillaan sisään myös rehellisistä tiliöintivirheistä. Samalla ne asiat, jotka olisi syytä analysoida ja tutkia, jäävät tutkimatta.

Lähes 62 000 ilmoitusta vuodessa

Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskuksen mukaan Suomessa tehtiin viime vuonna lähes 62 000 ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista tai epäilyä terrorismin rahoituksesta. Eniten ilmoituksia tekivät maksupalvelujen tarjoajat, pankit ja rahapeliyhtiöt.

Epäilyttäviä liiketoimia ja epäiltyä terrorismin rahoittamista koskevien ilmoitusten lukumäärät ilmoittajaluokittain vuosina 2018–2021/06. Vuoden 2021 ensimmäisen puoliskon poikkeuksellisen suuri virtuaalivaluuttapalvelujen tarjoajien tekemien ilmoitusten määrä selittyy osittain takautuvilla ilmoituksilla, joita on tehty myös vuosien 2019 ja 2020 osalta.

Kirjanpitäjiltä ilmoituksia saatiin vain 31 kappaletta. Se on Laakson mielestä huolestuttavan matala luku.

– Alan ihmiset eivät uskalla ilmoittaa viranomaisille ja täyttää velvollisuuttaan. Samalla viranomaiset ovat kuitenkin valmiita auttamaan tilitoimistoa kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Laakson mielestä tilitoimistoissa tulisi ymmärtää, että pientenkin asioiden ilmoittamisella voi olla ratkaiseva merkitys. Niistä viranomaiset saattavat päästä kiinni isoihinkin rikosjuttuihin.
Laakso haluaa herätellä taloushallintoalaa todellisuuteen. Hänen mukaansa järjestäytynyt rikollisuus värvää palvelukseensa jatkuvalla syötöllä uusia ”muuleja”. He ovat henkilöitä tai yrityksiä, jotka hoitavat likaisen työn rikollisten puolesta.

– Erityisesti maksuvaikeuksiin joutunutta on helppo lähestyä ja tarjota rahoitusta palveluja vastaan. Todellisuudessa kohde siirtyy velka-asemansa perusteella rikollisten määräysvaltaan ja muuttuu muuliksi.

– Muulin toimintaa ohjaillaan taustalta käsin ja laitetaan tämä häiriköimään seuraavaa uhria. Tämän seurauksena kirjanpidossa alkaa näkyä pieniä asioita, jotka täyttävät ilmoituskynnyksen.

Alan ihmiset eivät uskalla ilmoittaa viranomaisille ja täyttää velvollisuuttaan. Samalla viranomaiset ovat kuitenkin valmiita auttamaan tilitoimistoa kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Rahanpesun tunnistamisessa paljon parannettavaa

Laakso muistuttaa, että kaikki rahanpesuilmoitukset eivät johda automaattisesti rikostutkintaan. Epäilystä tulee kuitenkin aina tehdä ilmoitus.

– Kirjanpitäjän työtä on vain tehdä ilmoitukset ja jättää loppu viranomaisille. Asiakkaalle ei tarvitse ilmoituksista kertoa, eikä rikolliseen toimintaan tarvitse osallistua. Jos rahanpesuilmoituksia alkaa yksittäiselle asiakkaalle kertyä useita lyhyen ajan sisällä, on syytä pysähtyä.

Laakson arvion mukaan taloushallinnon ­ammattilaisten osaamista rikollisen toiminnan tunnistamisessa olisi kehitettävä.

– Väitän, että vain häviävän pieni osa meistä osaa ­tunnistaa rahanpesun tilanteita. Kaikki ovat kuitenkin nähneet huijauslaskun tai kieltäytyneet jostain erikoisesta kirjauksesta.

Laakson mielestä tilitoimiston ensimmäinen puolustautumiskeino on tarkastaa oma pesänsä ja huolehtia sen valvonnasta.

– Rikollisten värväämä kirjanpitäjä tilitoimistossa on yksiselitteisesti vaarallinen, sillä hänellä on pääsy henkilötietojen kaltaisiin kriittisiin tietoihin.

RahanpesuUusimmat Artikkelit
Katso kaikki

Haluatko kuulla lisää liiton jäsenyydestä?

Jätä yhteystietosi niin otamme yhteyttä.

  • tai