Toimialan hieno järjestö

23.8.2017
Vuokko Mäkinen Taloushallintoliiton puheenjohtaja 2014–2017

Toimin varsin pitkään Taloushallintoliiton hallituksessa. Tänä aikana sain nähdä liiton toimintaa hyvin monipuolisesti, enkä pelkästään hallituksen näkökulmasta.

Liitto on toiminut tulevana vuonna puoli vuosi­sataa. Tähän matkaan on mahtunut paljon erilaista toimintaa. Aina ytimessä on kuitenkin ollut edunvalvonta ja koulutus. Niin on tänäänkin, vaikka maailma ympärillämme on muuttunut ja muutoksen vauhti vain kiihtyy. Edunvalvonnan painopiste tänään on varmasti ennen kaikkea talouden prosesseissa. Vaikka lainsäädännön muutosten ensisijainen tavoite onkin jokin muu, muutokset vaikuttavat väistämättä myös toimintatapoihin ja siten talouden prosesseihin. Viranomaisten toiminnan tehostaminen on noussut viime aikoina erittäin tärkeäksi, ja digitoinnin mahdollisuuksia pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon.  Viranomaiset eivät kuitenkaan hallitse yritysten toiminnan prosesseja, minkä vuoksi yhteistyö kehityshankkeissa on välttämätöntä. Automaattinen tiedonkeruu reaaliaikaisesti yritysten järjestelmistä on usean valtion tavoite. Se miten tämä käytännössä toteutetaan, on yksi tärkeimmistä edunvalvonnan kohteista. On välttämätöntä olla mukana jo suunnitteluvaiheessa, jotta myös yritykset hyötyvät viranomaisten kehittämistoiminnasta vähintäänkin hallinnollisen taakan kevenemisenä.

Alkuajoista lähtien koulutuksen tavoite on ollut kirjanpitäjien osaamisen lisääminen erityisesti kirjanpidon ja verotuksen alueilla.  Vaikka talousosaajan ammattitaidon perustan muodostaakin talouden lainsäädäntö, se ei yksistään enää riitä. Asiakkaat odottavat ja tarvitsevat paljon enemmän: he odottavat talousosaajalta aktiivista otetta oman yrityksensä talouden seurannassa ja kehittämisessä. Liitolla on hyvä koulutus­tarjonta, josta saa apuja uusien palveluiden kehittämiseen ja markkinointiin sekä nykyisten palvelujen tuotteistamiseen. Kouluttajat ovat alansa kokeneita asiantuntijoita. He ovat tehneet pitkään yhteistyötä liiton kanssa ja tuntevat siten varsin hyvin jäsenten toimintaa. Nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen ja aloittaa oman toiminnan kehittäminen! Digitointi tulee poistamaan suuren osan niistä töistä, joiden vuoksi ei ole ollut aikaa keskittyä kehittämiseen. ”Sitku” ei tule koskaan.

Toimialalla on hyvä järjestö, joka palvelee aidosti jäseniään, tuntee hyvin jäsenyritysten toimintaa ja toimii erittäin aktiivisesti sidosryhmien kanssa. Liitolla on hyvät kansainväliset suhteet ja tuntosarvet kansainväliseen kehitykseen. Talousosaajat, ottakaa kaikki hyöty irti liiton toiminnasta. Liitto on teidän ja teitä varten.

VieraskynäUusimmat Artikkelit
Katso kaikki

Haluatko kuulla lisää liiton jäsenyydestä?

Jätä yhteystietosi niin otamme yhteyttä.

  • tai