Tilitoimiston paras kumppani

21.5.2018
Antti Rantalainen puheenjohtaja Taloushallintoliitto

Taloushallintoliiton 50. toimintavuonnakin olemme jatkaneet jäsenpalveluidemme kasvattamista ja kehittämistä.

Liiton koulutuspalvelut ovat vakiinnuttaneet asemansa johtavana taloushallinnon tarjoamana. Toimitilamme palvelevat nyt nimenomaan koulutustarpeita ja verkkokoulutuksen määrä kasvaa nopeasti. Julkaisutoiminta tukee palvelutarjoamaa tuottamalla ajankohtais- ja perusmateriaalia jäsenillemme ja ammattiin pyrkiville.

Tilisanomat on selkeä taloushallintoalan johtava julkaisu ja se on hyvin saavutettavissa myös sähköisenä versiona.

Automatiikka- ja tekoäly vaativat jäseniltämme yhä syvempää sovellusosaamista substanssiosaamisen ohella. Mitä enemmän pystymme parantamaan asiakkaidemme kilpailukykyä näillä keinoilla, sitä enemmän tarvitsemme sosiaalisia taitoja pystyäksemme viestimään asiakkaillemme analyysiä ja ymmärrystä siitä, miten tuottamamme tieto palvelee heitä.

Liitto on myös pystynyt edelleen parantamaan vaikuttavuuttaan. Uusia alan suuria toimijoita on liittynyt jäseniksi ja yhteistyöjäsenverkostomme alkaa olla hyvin kattava. Lähes kaikki tilitoimistoille palveluita ja ohjelmistoja tarjoavat tahot ovat mukana verkostossamme. Jäsenemme tuottavat jo lähes 2/3 alan palvelutarjonnasta.

Henkilöstöhallintopalveluista on kasvanut jäsenillemme merkittävä liiketoiminta-alue, ja liiton jäsenyyksiä on laajennettu siihen erikoistuneisiin yrityksiin. Tavoitteena on koulutustarjoamamme kehittäminen edelleen henkilöstöhallinnon ammattilaisille ja PHT-tutkinnon arvostuksen parantaminen.

KLT-tutkinnon suosio on korkealla, ja tenttiin on hakenut taas ennätysmäärä alan asiantuntijoita. KLT-kirjaa ylläpitää jo lähes 3000 henkilöä, eli joka neljäs alalla toimiva.

Liitto on koonnut yhteistyöjäseniämme yhteen ohjelmistotalofoorumiin parantamaan jäsenten käyttämien sovellusten käytettävyyttä ja kehittämistä. Yhteistyöjäsenemme tuottavat jäsentemme sovellustarpeista yli 95 prosenttia. Olemme tarjonneet esimerkiksi tulorekisterin osalta foorumin, jossa viranomainen ja softan kehittäjät pohtivat yhdessä, kuinka suuren uudistuksen tarpeet ja sovellusten ominaisuudet saataisiin mahdollisimman hyvin palvelemaan jäseniämme.

Helpotimme jäsentemme tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin sopeutumista uudistamalla alan toimeksiantosopimuksen yleiset ehdot vastaamaan sen vaatimuksia. Samalla aloitettiin myös työ vastuuvakuutuksen ehtojen päivittämiseksi, jotta voisimme mahdollistaa jäsenille edullisen ryhmävakuutuksen.

Kiitän jäseniämme ja henkilökuntaamme arvokkaasta panoksesta suomalaisen pk-yritystoiminnan kilpailukyvyn jatkuvaan parantamiseen omalla alallamme. Me autamme asiakkaamme uudistamaan omaa toimintaansa myös tulevina vuosikymmeninä. 50 vuotta luo hyvän pohjan tulevaisuudelle. Taloushallintoliitto on tilitoimiston paras kumppani!

VieraskynäUusimmat Artikkelit
Katso kaikki

Haluatko kuulla lisää liiton jäsenyydestä?

Jätä yhteystietosi niin otamme yhteyttä.

  • tai