Lippalakkeja etsimässä

Huolensa pahoittaja havaitsee kaikenlaisia alansa pikkuongelmia sekä noukkii sopivia keinoja niiden ratkaisemiseen. Vastuu näiden pohdintojen noudattamisesta jää aina lukijalle.
18.11.2019
Huolensa pahoittaja

 

Viime aikoina olemme käyttäneet aikamme lippalakkihintojen tutkimiseen esimerkiksi Googlesta.

Alkuvuosi on mennyt tulorekisteriasioiden kanssa kamppaillessa. Ennakkovalmisteluja, paljon huolellisuutta ja ohjeiden lukemista, ilmoitusten korjaamista, p…le, uudelleen uusittujen ohjeiden lukemista, asiakkaiden komentamista täsmällisyyteen, palkkaennakkojen kieltämistä, kertomista Sukevan vankipaikkojen vielä riittävästä kapasiteetista…

Tulorekisterisäännökset ovat olleet alusta pitäen ohjeiden ja soveltamisten kanssa ongelmallisia. Tuo koko säännös sitten kun kaikki on valmista, on varmaankin hyvä, nyt siihen menee vielä paljon työntäyteistä aikaa. Samaan aikaan eri ohjeita tiukennettiin paljon ja esimerkiksi ehkä joskus unohdetut vähäiset yleishyödyllisten kilometrikorvaukset tulivat kovasti esille. Näiden viestittäminen asiakkaille ja heille asian kertomista yritettiin lisätä. Kärsivällisyyttä ja selittelyä. Ehkä vielä sekin, että en enää itse saa mennä laskemaan meidän toimistossa palkkoja…

Kun tieto on ilmoitettu, viemme paperin sitten silppuriroskikseen.

Katso-järjestelmän tuleva poismeno ja suomi.fi-järjestelmä toi paljon työtä ja tiedotusta. Ongelmat siinä, että kuka on kaupparekisterijärjestelmässä nimenkirjoittamisoikeudellinen, testautti moneen kertaan. Kuka muuten voi arvata, miten suomi.fi-järjestelmään tulevat uudet valtuudet ovat helposta kirjautumisesta huolimatta hankalia. Mikäli valtuutus on yhden kerran annettu (eli vanha valtuutus) ei uusia valtuutuksia annettaessa voi enää antaa uutta valtuutusta, mikäli se on jo kerran annettu. Valtuutusten tekijän jännetupintulehdus lienee seuraava oire, kun yrität valtuuttaa kaiken ja poistat sitten napsutellen ne kohdat, joille valtuutus on jo voimassa.

Nyt mentiin sitten vähän pitkälle siitä lippalakkiasiasta. Se siis liittyy tähän tulorekisteriasiaan. Asiakkaillamme on kilpailuja, joista saa palkintoja. Palkinnot on ilmoitettava tulorekisteriin. Määritelmä on siis, että lippalakkia arvokkaammat palkinnot pitää ilmoittaa. Etsimme Googlesta (sivuhuomautus markkinointipalveluostajien kirjanpitäjille, Google-markkinointipalvelun ostaja joutuu ilmoittamaan tämän palveluoston toisesta EU-maasta arvonlisäveroilmoituksessa erikseen) lippalakkien hintoja, ja kyllä, yli 139 euron lippalakkeja löytyy.

Lehden lukijoille voidaan järjestää kilpailu lippalakkien hinnoista, ja noudatetaan sitten sitä. Kilpailun jälkeen kilpailijat vapisevin käsin täyttävät lomakkeita ja me sitten niitä ilmoitamme tulorekisteriin. Arvatkaapa, kuinka monesta tunnuksesta saa selvää. Kun tieto on ilmoitettu, viemme paperin sitten silppuriroskikseen. Kuinkahan moni harrastelija saa voittoa, kun vähentää osanottomaksut, matkat ja muut kulut. Eli mitä hyötyä tuosta ilmoittamisesta oikeasti on.

Koska voitto ilmoitetaan kilpailijan henkilötunnuksella, niin miten sitten kun koirani sai voiton eli palkinnon Mustiin ja Mirriin. En voinut antaa tunnusta, koska koiralla ei ole henkilötunnusta. Omaani en antanut, minä kun en puruluita syö.

 

Huolensa pahoittajaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki

Haluatko kuulla lisää liiton jäsenyydestä?

Jätä yhteystietosi niin otamme yhteyttä.

  • tai