Uusi koulutusjohtaja Juha Sihvonen on oppija itsekin
Taloushallintoliiton tuore koulutusliiketoimintajohtaja Juha Sihvonen on innoissaan uudesta työyhteisöstään ja vastuullisesta tehtävästään. Hänen mielestään Taloushallintoliitolla on tärkeä rooli jäsenyritystensä osaamisen, kansainvälistymisen ja teknologiakehityksen tukena.
Koulutusliiketoiminnan tehtäväkuvaa ei ole kiveen kirjoitettu. Suuntaviivat ovat kuitenkin jo selvillä.
– Vastuullani tulevat olemaan liiton koulutustarjonta ja osaamisen kehittämisen palvelut. Tarkoituksemme on kehittää tarjontaamme uusia osaamisen kehittämisen muotoja, Sihvonen summaa.
Taloushallintoala elää voimakkaassa murroksessa, joten Sihvosen työpanos tulee tarpeeseen. Alan ammattilaisten osaamistarpeiden ennakointi ja paikantaminen vaativat visionäärisyyttä, luovuutta ja kykyä tunnistaa alan tulevia trendejä sekä asiakastarpeita.
Luvassa samanlaisia muutoksia kuin pankkisektorilla
Sihvonen uskoo, että tilitoimistoala tulee kulkemaan saman kehityskaaren kuin esimerkiksi ICT-palveluala tai pankkisektori. Teknologian kehitys, digitalisaatio ja asiakkaiden muuttuvat tarpeet tulevat muokkaamaan toimialaa voimakkaasti. Alan ammattilaisten kyky omaksua uutta sekä toimia esimerkiksi kansainvälisemmässä ympäristössä korostuvat.
– Todennäköisesti kymmenen vuoden kuluttua tilitoimistoalalla toimitaan monessa asiassa eri tavalla kuin nyt. Vielä ei tietenkään kukaan osaa sanoa, miltä maailma tulee tuolloin näyttämään. Maailma muuttuu, mutta otetaan muutos vastaan hyvillä mielin ja käytetään sen tuomat mahdollisuudet hyödyksi, Sihvonen kannustaa.
Vaikka katse pitää osata suunnata tulevaan, myöskään käsillä olevaa hetkeä ei saa unohtaa. Sihvonen muistuttaa, että pitää malttaa pysähtyä kuuntelemaan, mitkä ovat liiton jäsenyritysten tarpeet juuri nyt.
– Haluan tavata mahdollisimman paljon taloushallinnon ammattilaisia ja tilitoimistojen johtoa, ja kuulla toimistojen tarpeista osaamisen kehittämisen saralla. Aion jatkaa niitä pitkiä ja hyviä perinteitä, joita liitolla koulutusten tarjoajana on. Tulemme kuitenkin myös uudistamaan toimintatapojamme ja koulutustarjontaamme sekä tarjoamaan systemaattisia koulutuspolkuja osaamisen kehittämiseen.
Sihvosen ei tarvitse uurastaa koulutuspalvelujen kehittämisen parissa yksinään, sillä hän saa johdettavakseen liiton kolmehenkisen koulutustiimin. Taustatukea tiimi saa luonnollisesti myös Taloushallintoliiton muilta asiantuntijoilta ja johdolta.
Monipuolinen vapaa-aika on vastapainoa työlle
Sihvonen on alun alkaen kotoisin Orimattilasta, Päijät-Hämeestä. Työ ja opinnot ovat kuljettaneet häntä aluksi ympäri eteläistä Suomea. Ylioppilaaksi valmistumisen ja Riihimäellä Viestirykmentissä suoritetun asepalveluksen jälkeen Sihvonen opiskeli aluksi tradenomiksi Lahden ammattikorkeakoulussa.
Taloushallinnon ala tuntui Sihvosesta mielekkäältä ja hän päätti jatkaa opintojaan Tampereen yliopistossa. Kauppatieteen maisterin sekä hallintotieteen kandidaatin opinnot Tampereella tulivat valmiiksi osittain työn ohella, ja pysyvästi tie työmaailmaan vei sitten pääkaupunkiseudulle. Koti on sijainnut Vantaalla vuodesta 2004 lähtien.
Sihvonen on ennättänyt työskennellä erilaisissa taloushallinnon, liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen tehtävissä lähes kaksi vuosikymmentä. Taloushallinnon arki on tullut tutuksi laajalla skaalalla, avustavista tehtävistä suunnitteluun ja johtamiseen, ja myös tilitoimistoasiakkaan kuin palveluntarjoajankin näkökulmasta.
–Taloushallinto, talousjohtaminen sekä asiantuntijaorganisaatioiden johtaminen ovat syväosaamistani. Asiantuntijoiden osaamistarpeissa ja osaamispolkujen kehittämisessä on paljon samankaltaisuuksia toimialasta riippumatta, Sihvonen sanoo.
Työvuodet eivät ole sammuttaneet Sihvosen kipinää oman osaamisen kehittämiseen. Vuosien varrella hän on suorittanut muun muassa myynnin johtamisen erikoistumisopinnot sekä JET- ja HHJ-tutkinnot.
– Opiskelu ja uusien asioiden omaksuminen on ollut minulle aina tärkeä ja motivoiva asia. Se on minulle tavallaan harrastuskin. Luen myös paljon ammattikirjallisuutta sekä käyn mahdollisimman paljon alan tapahtumissa.
Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää työtä ja opiskelua. Arjen kiireille mielekästä vastapainoa tarjoaa leppoisa kotoilu 8-vuotiaan Sonja-tyttären kanssa sekä monipuoliset harrastukset. Kun omaa aikaa löytyy, Sihvonen useimmiten kipaisee kuntosalille, matkoille, leffaan tai toiminnallisten ampumaurheilulajien pariin. Keväästä myöhäiseen syksyyn vapaa-aikaa kuluu runsaasti myös moottoripyörän satulassa.
– Uusiin paikkoihin tutustuminen, uudet kokemukset ja maailman menon seuraaminen ovat minulle tärkeitä. Reissailen aina kun mahdollista, kotimaassa ja ulkomailla. -Asun aivan lentoaseman vieressä, joten esimerkiksi Keski-Euroopan kaupungit ja Välimeren rannat ovat mukavan lähellä kotiovea, Sihvonen toteaa hymyillen.
Juha Sihvonen
- Syntyy 1976
- Aloittaa peruskoulun 1983
- Valmistuu ylioppilaaksi 1996
- Asepalvelukseen Viestirykmenttiin Riihimäellä 1996
- Taloushallinnon tehtäviä eri yrityksissä 1999-2004
- Valmistuu tradenomiksi Lahden AMK:sta 2001
- Valmistuu kauppatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta 2004
- Aloittaa Finavian taloussuunnittelijana 2004
- Hallintotieteiden kandidaatiksi Tampereen yliopistosta 2006
- Aloittaa Editan Business Controllerina 2007
- Tytär syntyyy 2009
- Soveltolle talous- ja hallintojohtajaksi 2009
- Administerille CFO-palveluiden johtajaksi 2015
- Taloushallintoliiton koulutusliiketoiminnan johtaja 15.3.2018 alkaen.