CTA Paikka

Asiakkaasta luopuminen ja irtisanomismenettely

Taloushallintoliiton jäsenet saavat jäsenetuna neuvontaa kirjanpitoon ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Eeva Lyytisen erikoisalaa ovat laatu ja osaaminen.
22.9.2020
Eeva Lyytinen
Eeva Lyytinen

Olemme tilanteessa, jossa meillä on liikaa töitä, ja olemme päättäneet lopultakin luopua joistain asiakkaista. Minulla on ajatus siitä, keistä asiakkaista aikoisin luopua, muutama heistä on ihan hyväkin asiakas, meillä ei vain ole aikaa niitä tehdä. Puhuin tutun tilitoimistoyrittäjän kanssa ja hän kertoi, että hänellä olisi mahdollisuus ottaa heidät hoitaakseen, jopa asiakkuuksien ostamisesta puhuttiin. Kaikkia hänellä ei ole kuitenkaan mahdollista ottaa vastaan, eli osasta asiakkaista minun vain täytyy luopua. Meillä on sopimuksessa kahden kuukauden irtisanomisaika. Voisin pitää nämä asiakkaat kuitenkin vähän kauemminkin käyttämällä esimerkiksi tilapäistä työvoimaa apuna. Kannattaako minun kertoa tulevasta irtisanomisesta etukäteen ja pitääkö minun antaa syy irtisanomiselle?

VASTAUS:

Olet varmaan jo tarkkaan pohtinut, mistä asiakkaista aiot luopua. Tämä voisi olla myös hyvä hetki miettiä omaa laskutusastetavoitetta ja voittotavoitetta. Liiton Tilitoimiston liiketoiminnan asiantuntijaryhmä kehitti taannoin jäsentoimistojen käyttöön TAL-hinnoittelumotivaattorin. Se löytyy liiton jäsensivuilta, kun olet niille kirjautuneena. Kannattaa katsoa, onko Excel-laskentataulukosta sinulle hyötyä päätöksenteossa. On huomioitava, että Taloushallintoliitto ei anna hintasuosituksia jäsenilleen eikä ota kantaa näiden hintatasoon.

TAL2018-sopimuksen irtisanomiseen ei tarvitse esittää syytä. Se, kannattaako sinun kertoa tulevasta irtisanomisesta asiakkaalle, kannattaa sinun itse harkita asiakaskohtaisesti. Kuulostaa ammattimaiselta toiminnalta että kerrot, että näin tulet toimimaan ja että annat asiakkaalle aikaa varautua ja etsiä uuden palvelutuottajan. Toisaalta uusi palvelutuottaja saattaa löytyä nopeastikin, ja asiakas voi haluta siitä tai muusta syystä lähteä nopeammin kun olit suunnitellut.

TAL2018 yleisten sopimusehtojen mukaan sopimuksen siirto on sallittu vain toisen osapuolen kirjallisella suostumuksella tai liiketoimintakaupan yhteydessä. Muutaman asiakkaan siirrossa ei siitä kuitenkaan ole kyse.

Työntekijäpuolella on rekrytointipalkkio tuttu käytäntö. Sen tyyppinen sopimus voisi myös tapauksessanne tulla kysymykseen. Asiakas tekisi oman päätöksensä, mutta te tilitoimistoyrittäjät voisitte sopia siitä, miten esimerkiksi asiakkaaseen liittyvä tieto siirtyisi mahdollisimman sujuvasti.

Oletko miettinyt alihankinnan mahdollisuutta? Olisiko verkostoissasi tai ehkä tuttavapiirissäsi joku, jonka kanssa voisi tehdä tällaisen sopimuksen?

Taloushallintoliiton jäsenet saavat jäsenetuna neuvontaa kirjanpitoon ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Tilitoimistossa-lehdessä julkaistaan neuvontaan tulleita kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia. Kysymykset voi toimittaa sähköpostilla: asiantuntijat@taloushallintoliitto.fi.

Asiantuntija vastaaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki

Haluatko kuulla lisää liiton jäsenyydestä?

Jätä yhteystietosi niin otamme yhteyttä.

  • tai