CTA Paikka

Vanhempainvapaasta Kela-korvauksia työntekijälle

1.5.2017
Eija Männistö henkilöstöhallinnon asiantuntija

Perhevapaakorvaus äidin työnantajalle

Työnantaja voi hakea perhevapaakorvaus­ta, kun vapaan ensimmäinen äitiysrahan tai adoptioäidin vanhempainrahan maksupäivä on 1.4.2017 tai sen jälkeen. Kertakorvaus on 2 500 euroa synnytystä tai adoptiota kohden.

Edellytyksenä korvauksen saamiselle on, että

  • työ-, virkaehto- tai työsopimukseen perustuvaa palkkaa on maksettu vähintään kuukauden ajalta
  • työsuhde on kestänyt vähintään kolme kuukautta ennen Kelan päivärahakautta
  • työsopimus on tehty vähintään yhden vuoden ajaksi; vuosi voi täyttyä myös määräaikaisten työsuhteiden yhteenlasketuista jaksoista
  • työaika on ollut vähintään 80 % alan kokoaikaisesta säännöllisestä työajasta ennen vapaan alkamista; työaikaehto täyttyy, jos ennen vapaan alkua on ollut esimerkiksi hoitovapaalla, opintovapaalla tai osasairaus- tai osakuntoutusrahalla.

Korvausta voi hakea heti, kun palkkaa on maksettu vähintään kuukaudelta, mutta hakemus on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa vanhempainpäivä­rahakauden päättymisestä. Myös työn­antaja, joka maksaa äidille palkan ja vanhempainpäivärahan erotuksen, on oikeutettu korvaukseen.

Vuosilomakustannusten korvaus vanhempainvapaan ajalta kertyneistä lomapäivistä

Kun äitiys- ja vanhempainvapaa tai vastaavasti isyys- ja vanhempainvapaa on alkanut 1.4.2016 tai sen jälkeen, on työnantajan oikeus hakea vuosilomakustannusten korvausta muuttunut. Korvausta maksetaan siltä osin, kun vapaan ajalta kertyy vuosilomaa vuosilomalain mukaan eli 156 arkipäivän (noin kuuden kuukauden) ajalta synnytystä tai adoptiota kohti. Korvausta haetaan täysiltä korvaukseen oikeuttavilta kalenterikuukausilta eli kuukausilta, jolloin vanhempainpäivärahapäiviä on vähintään 14 päivää. Hakemus on tehtävä kuuden kuukauden aikana vanhempainpäivärahakauden päättymisestä.

Jos vanhemmat pitävät vapaat vaihtelevasti erimittaisissa jaksoissa, on palkan­laskennassa tarvittaessa oltava tieto, mitä lasta tai adoptiota vapaa koskee. Näin voidaan seurata loman kertymää sekä ajanjaksoa, jolta Kelasta korvausta haetaan.

Muistathan hakea:

Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon kustannuksista

Työterveyshuollon kustannuksista on haettava korvausta kuuden kuukauden kuluessa yrityksen tilikauden päättymisen jälkeen. Hakemuksella ilmoitetaan työ­terveyshuollon kulut, jotka on kirjattu kirjanpitoon. Työterveyshuollon palveluntuottajalla on mahdollisuus toimittaa verkossa työnantajan hakemuksen pohjatiedot Kelaan.

Työnantajan hakemuksen voi tehdä asioin­tipalvelussa, eikä siihen tarvita liitteitä. Kela pyytää tarvittaessa liitteet erikseen.

Korvausten hakeminen Kelalta

Sekä vanhempainvapaan kertakorvaus että vuosilomakustannusten korvaus haetaan Kelalta samalla lomakkeella ”Työnantajan hakemus, vanhempainpäiväraha-ajan vuosilomakustannukset tai perhevapaa­korvaus”.

Työterveyshuollon kustannukset haetaan Kelalta lomakkeella ”Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon kustannuksista”.

Hakemukset voi tehdä verkossa, kunhan asiakas on myöntänyt tilitoimistolle Katso-valtuuden ”Kela – Hakemukset, maksut ja päätökset” –rooliin.

Toimeksiantosopimuksella sovitaan asiakkaan ja tilitoimiston välillä, että Kela-hakemusten tekeminen on ulkoistettu tilitoimistolle.

PalkkahallintoUusimmat Artikkelit
Katso kaikki

Haluatko kuulla lisää liiton jäsenyydestä?

Jätä yhteystietosi niin otamme yhteyttä.

  • tai